Jonni Ruottunen on vahvin ennakkosuosikki mestariksi. (Kuva Timo Honkala)
Yleisessä luokassa on tullut kauden aikana paljon keskeytyksiä ja niinpä pakka on melko sekaisin. Esimerkiksi Ruovedellä epäonnistunut Jonni Ruottunen sai maaliin ajamalla tarvittavat pisteet noustakseen Cupin kärkeen ja samalla hän nousi vahvaksi ennakkosuosikiksi.
F-Cupin pisteitä keräävät luokittain
F-ryhmä (yleiskilpailusta 5,4,3,2, ja 1)
Lk 7 2 kilpailijaa
Lk 8 5 kilpailijaa
Pro F (yleiskilpailusta 5,4,3 ja 2)
Lk 9 2 kilpailijaa
Lk 11 2 kilpailijaa
Eli luokassa 9 on mahdollisuus saada maks. 25 pistettä.
muissa 18.
Ruottunen on mestari maaliin päästessään, ellei Kristian Kärpänen voita luokkaansa ja F-ryhmää. Tämäkään ei riitä Kärpäselle. Hänen pitää sijoittua yleisen mestaruusluokassa Ruottusen edelle. Kärpäsen voittokaan ei riitä, jos Ruottunen luokan kakkossijan lisäksi Pro F:n kolmas tai paremmin.
Tilanne muuttuu mielenkiintoiseksi, jos Ruottunen ei saisi pisteitä, sillä peräti neljällä kilpailijalla olisi mahdollisuus ohittaa hänet. Nämä kuskit olisivat Kristian Kärpänen, Juha Laaksonen, Iiro Litjo ja Mika Ruohio.
Jossittelutaulukko
Ensimmäinen: Jos Ruottunen sijoittuisi toiseksi (ja Pro F:n yk 4.) ja Kärpänen voittaisi luokkansa ja äffän yleiskilpailun (mutta oli hitaampi yleiskisassa kuin Ruottunen) sekä Laaksosen oman luokkansa.
Toinen: Jos Ruottunen ei pääsisi maaliin. Ruohio voittaisi luokkansa ja F:n yk:n, Laaksonen voittaisi luokkansa. Litjo olisi luokkansa kakkonen ja Kärpänen kolmas. Mestari oli Laaksonen ennen Ruohiota ja Kärpästä.
Kolmas: Jos Ruottunen ei pääsisi maaliin. Litjo voittaisi luokkansa ja F:n yk:n, Laaksonen voittaisi luokkansa. Kärpänen olisi luokkansa kakkonen ja Ruohio kolmas. Mestari oli Litjo ennen Kärpästä ja Laaksosta.
Näitä voi jatkaa loputtomiin, esim. kolmatta versioo muutetaan, siten että Kärpänen voittaisi ja Litjo olisi kakkonen, niin Mäntsälän MK ottaisi kaksoivoiton järjestyksessä Kärpänen, Laaksonen ja Litjo putoisi kolmanneksi.
Kaikkiin näihin spekulaatoihin vaikuttaa lisäksi muiden kilpailijoiden panos.
Viimeisimmät kommentit